kolumni "Rivien välissä" palstalla Oriveden Sanomissa 20.4.2010
Selviä kevään merkkejä on ilmassa. Paksun talvitakin saa vaihtaa kevyempään, kaduilta ovat lumet sulaneet ja linnun laulavat. Loma lähestyy, enää kaksi kuukautta lomaan, vain yksi jakso ja koeviikko pinnistettävinä. Voiton puolella ollaan ja reilusti. Tässä vaiheessa lukuvuotta onkin hyvä kerrata, mitä kaikkea uutta Opisto on tuonut elämääni.
Opisto on tiivis ja mukava yhteisö, jossa ilonsa ja surunsa joutuu väistämättä jakamaan jonkun kanssa. Alun hämmennyksen jälkeen siihen tottuu, samoin huoneen jakamiseen. Jos pitäisi valita paras asia, minkä Opisto on tuonut tullessaan, valitsisin luultavasti huonekaverini ja muut uudet ystävät. Olemme huonetoverini kanssa lähes kuin paita ja peppu. Emman kanssa on hauska viettää viikkonsa. Välillä vitsailemme ja nauramme kippurassa, mutta kun ärsyttää, on myös lupa tuulettaa.
Kiitos jatkuvan matkustamisen, minusta on vihdoinkin tullut järkevä pakkaaja. Kyllästyttyäni valtavaan matkalaukkuuni, joka jäi aina kiinni käsinojiin bussissa, päätin, että tästä lähtien tämä tyttö selviää pelkällä repulla. Siitä lähtien olen kuljettanut mukanani vain tärkeimpiä tavaroita. Talvi on pakkaamisen kannalta hankalinta aikaa. Paksut neuleen vievät lähes kaiken tilan repusta, ja kun kaikki tarpeellinen on pakattu, saa jännittä meneekö vetoketju enää kiinni. Kelien lämmetessä vaatteetkin ohenevat ja reppuun jää joskus jopa tyhjää tilaa.
Lukuvuoden aikana olen oppinut uskomaan enemmän itseeni ja siihen, että oikeasti osaan. Tästä suuri kiitos kuuluu opettajille, jotka jaksavat olla aina kannustavia ja tukevat oppimista parhaansa mukaan. Pienen koulun etu on se, että opettajat ja oppilaat tuntevat toisensa paremmin kuin isossa lukiossa. Opettaja voi neuvoa oppilasta henkilökohtaisemmin, kun tietää mihin tämä mahdollisesti tähtää tulevaisuudessa.
Kirjoittajaohjelmista olen saanut paljon eväitä omaan kirjoittamiseeni. Vaikka minulla on vielä paljon varaa kehittyä, olen varmempi omista teksteistäni. Tärkein kirjoittamiseen liittyvä oppi, jonka olen Opistolla saanut, on se, että tekstin ei tarvitse heti onnistua. Monet asettuvat oikealle uralle vasta toisen kirjoituskerran jälkeen.
Vaikka Opisto onkin ihana paikka, ei kaikki ole aina niin ruusuista. Kahden kaupungin välillä reissaaminen on joskus uuvuttavaa, toisinaan haluaisin vain jäädä kotiin nukkumaan. Ystäviä näen paljon aikaisempaa harvemmin. Minä olen samassa kaupungissa vain viikonloppuisin, heillä on omat menonsa ja harrastuksensa. Ajan järjestäminen vie paljon energiaa, mutta se on myös sen arvoista. Perheen kanssa olisi mukava viettää aikaa enemmän, mutta toisaalta Opiston ansioista tulen paremmin toimeen vanhempieni kanssa. Vähäistä aikaa ei jaksa enää käyttää riitelyyn.
Loppujen lopuksi olen tyytyväinen siihen, että päätin lähteä opiskelemaan muualle. Opisto on kuin arkielämän Tylypahka, enkä kadu valintaani hetkeäkään.
