Heyaaa, tänään teille tarinoi Kaisa, tuutoreiden sihteeri! Minun reviirilleni kuuluvat tutor -kokousten (hah, kuulostaapas hienolta ja viralliselta) pöytäkirjojen laatiminen ja oikeastaan kaikki ne hommat, joissa täytyy kirjoittaa jotain.
Koska ruoka on hyvää ja syöminen kivaa, niin ajattelin tehdä postauksen aiheesta “opisto ja ruoka”. Me kirjoittajalukiolaiset saamme opistolla ilmaiseksi kolme ateriaa päivässä; aamupalan, lounaan ja päivällisen (paitsi maanantaiaamuna ei ole aamupalaa ja perjantaina ei päivällistä). Aamupalalla meille yleensä on tarjolla lämpimiä sämpylöitä, juustoa, kinkkua, kurkkua, tomaattia, salaattia, puuroa, jogurttia, kahvia, teetä, tuoremehua, mitä milloinkin…
Iltapalaa jokainen voi sitten ostella omien tarpeidensa mukaisesti. Esimerkiksi meidän jääkaapin avatessamme löysin sieltä mm. jogurttia, fetaa, tuorejuustoa, karjalanpiirakoita, salaattia, juustoa, suklaata ja appelsiinimehua (x200000 purkkia). Ja koska täällä nyt ei kovin moni satu olemaan mikään viiden tähden gourmet-kokki, niin suosittua ruokaa ovat myös nuudelit, helppoa ja nopeaa valmistaa.
Kuten Minerva jo aiemmin tuolla sanoi, viikonloppuna emme opistolta saa ruokaa, joten näppärinä kotitalousihmisinä me aina kokkaamme kolmen ruokalajin illallisia (NOT!). Toisinaan joku (=minä) saattaa laittaa jotain, mutta lämpimät voileivät ja kalapuikot ovat ihan käteviä keksintöjä.
<>
Viikonloppusapuskaa, om nom.
Yleisesti ottaen opistoruoka on hyvää. Suuren suosion (ainakin meidän ykkösten keskuudessa) ovat saaneet tortillat, joita ei aina ehkä tavallisessa kouluruokailussa saisi. “Broileria punaviinikastikkeessa” on ollut myös mielenkiintoinen tapaus. Syksyllä söimme kerran päivällisen ulkona, keittäjät valmistivat paellaa isossa pannussa, aurinko paistoi ja linjalaiset soittivat livemusaa kitaralla ja kongoilla. Se oli mukavaa!Erikoisuuksien lisäksi tietenkin opistolta saa myös aivan tavallista kotiruokaa, mm. makaronilaatikkoa, kalakeittoa ja pinaattilettuja. Ruuan kanssa aina on ruisleipää ja lähes aina vaaleaa leipää, pariakin erilaista salaattia, kahvia ja yleensä kerran viikossa jälkiruokaa. Jälkiruuaksi olemme saaneet mm. lettuja, pannareita, jäätelöä, kiisseliä ja suklaavanukasta.
Tässä teille vielä esimerkkinä viikon 20 ruokalista:
Ma Lounas: Broileripyörykät, broileria juustokastikkeessa, kesäkurpitsaleikkeet, riisi, kylmä currykastike, bataattisosekeitto Päivällinen: Makaronilaatikko, puutarhurin kasvislaatikko
Ti Lounas: Possua hapanimeläkastikkeessa, kasviksia sweet and sour, riisi, kukkakaalikeitto Päivällinen: Uunikalaa, kasvispihvit, muusi
Ke Lounas: Makkarakastike, soija-sienikastike, peruna, kolmenjuustonkeitto Päivällinen: Pinaattikeitto, kananmuna
To Lounas: Karjalanpaisti, peruna, kasviscurry, katkarapukeitto Päivällinen: Possupaella, kasvispaella
Pe Lounas: Unelmakanaa, riisi, täytetyt paprikat, tomaattikeitto, täytekakkua
Eiköhän täältä sitten jokaiselle löydy jotakin, ainakaan nälkään täällä tuskin kuolee. ;)
Lopuksi vielä meidän ah-niin-ihanien tuutoreidemme virallista virallisempikin ryhmäkuva, olkaa hyvä!
Vasemmalla istumassa Hanna. Ylärivi Heli, Matleena, Essi, Kaisa ja Reetta. Alarivi vasemmalta Minerva, Lotta ja Suski.
Otsikko selittyy puhtaasti sillä, että Hanna lauloi Den glider in- veisua muodossa Den lider in. Onneksi sain korjattua virheellisen käsityksen ennen kultajuhlia..
Unelmafinaali Suomi-Ruotsi oli.. no, unelmien täyttymys. 6-1. Eikä vähiten Suomen loistavan pelin ansiosta vaan jo pelkästään asetelmasta Lajunen-Granlund vastaan muun muassa Pääjärvi, Erikson ja kisojen aikana huippuvireessä ollut Fast. (Okei, ehkä analysoin pelaajia joskus toiste..)
Tullessani sunnuntai-iltana opistolle, olin aika huolissani finaalipelin suhteen. Luotin siihen, että finaalin haluaisivat nähdä muutkin kuin minä, mutta mistä se nähtäisiin? Luojan kiitos Topeliussali oli varattu unelmafinaalin katsomista varten. Meistä ykkösistä mukana olivat lisäkseni katsomassa tuutorit Kaisa, Suski, Matleena ja Reetta.
Pelin tapahtumia on aika järjetöntä selostaa, koska seuraavan päivän lehdet olivat täynnä hehkutusta Suomen dominoinnista. Oli kuitenkin uskomatonta nähdä, että miten yksi lätkämatsi voi vaikuttaa noin paljon! Ne onnettomat, jotka valitsivat nukkumisen pelin sijasta, herätettiin noin puolen yön aikoihin. Osaa ottelu ei vain jaksanut kiinnostaa, esimerkiksi kämppikseni Hanna juhli maailmanmestaruutta railakkaasti nukkumalla ja tiedustelemalla tekstareilla pelin tilannetta. Kuudentoista vuoden odotus päättyi suorastaan sensaatiomaisella tavalla.
Ottelun kolmannen erän seuraaminen toi todellista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kaikki huusivat äänensä käheiksi yhden asian takia, sen upean kullan vuoksi. Edes Mertarannan viimeisen lätkämatsin selostusta ei kuulunut, mutta se lienee harmeista pienin.
Jokaista kolmannen erän maalia juhlittiin kuin ensimmäistä. Maamme-laulun aikana seisottiin ja laulettiin mukana. Ilo oli ylimmillään kapteeni Koivun nostaessa pokaalin ilmaan. Osoitimme myös henkisen ikämme nauramalla kolmen kruunun faneille silloin kun heitä kuvattiin.
Me ykköset lopetimme katsomisen melko pian pokaalin noston jälkeen. Teimme yhteisen päätöksen – lähdimme pihalle hehkuttamaan upeata peliä. Tunsin itseni lätkätietämykseni suhteen suorastaan guruksi (”Tiesittekö, että Suomi ja Ruotsi jakavat kahdet seuraavat kisat?” sekä ”Mikko Koivu varattiin Minnesotaan numerolla 6”). Voi jos muutkin asiat jäisivät päähän yhtä hyvin…
Puhuimme pelistä ja kävimme hedelmällisen keskustelun peliä seuranneen linjalaisen kanssa. Keskustelimme muun muassa 6-1- voiton symbolisesta merkityksestä ja sen suhteesta Mertarantaan. Käydyn keskustelun jälkeen tunsin itseni varsin valaistuneeksi. Kuulimme myös raketin paukahtavan ja seuraavana päivänä kuulimme ristiriitaisia selityksiä paukahduksen lähtökohdasta.
Noin tunnin juhlintaan mahtui monta toteuttamiskelpoista mutta toteuttamatta jäänyttä ideaa. Olimme lähdössä Lidlin lähelle, päädyimme kävelemään rannalle ja lopulta kävelimme urheiluhallille. Lauloimme myös kerran Maamme-laulun – tosin osalla sanat olivat ”hieman” hakusessa. Johtuikohan kenties öisestä ajankohdasta?
Oriveden keskustassa oli muitakin juhlijoita. Osan kanssa vaihdoimme muutaman sanan, mutta emme kuitenkaan jääneet edessä olevan koulupäivän ansiosta juttelemaan kovinkaan pitkäksi aikaa. Istuimme jonkin aikaa uimahallin edessä. Pitäähän mestaruudesta ottaa irti, koska 1995 olimme vaippaikäisiä ja tämä tilaisuus näyttää toistuvan kuudentoista vuoden välein.
Päätimme tehdä vielä lyhyen kierroksen keskustassa. Seurasimme ohitse meneviä autoja, joista osa tööttäsi ja osasta heiluteltiin lippua. Tulimme siihen tulokseen, että huutamalla Heja Sverige olisi saanut lähinnä kipeän nenän, joten se jäi väliin.
Sinä iltana meistä ei ollut rajuiksi juhlijoiksi, joten päätimme, että maailmanmestaruuden juhlinta oli SILTÄ illalta ohi. Voin kuitenkin sanoa, että oli aivan mahtavaa.
-Heli
Kultajuhla
Meitä lähti Helsinkiin tunnin varoitusajalla neljä; Lilli, Reija, Heli ja minä (joista kaksi jälkimmäistä ovat huippujärkeviä, mahtavia ja äärimmäisen spontaaneja tuutoreita). Alkuperäiseen kokoonpanoon kuului myös Reetta, Kaisa ja Suski (lisää tuutoreita), jotka eivät valitettavasta päässeet kokemaan sitä tunnetta, kun yli tuhatpäinen väkijoukko tahtoi nähdä Granlundin.
Meillä oli tasan kolme syytä lähtöön; Mikko Koivu, Mikael Granlund ja se pokaali, joka oli viimeksi Suomessa 16 vuotta sitten. Ehkä on liioiteltua, että nuo kolme asiaa saivat meidät neljä lähtemään. Oikeastaan lähdettiin vaan Granlundin perässä.
……………Vitsi vitsinä. Kyllä se muu joukkuekin kiinnosti (pakollista puhua Granlundista, Leijonien ”kuumimmasta” vähän katkeraan sävyyn).
Päätimme lähteä kultajuhlia katselemaan tuntia ennen kuin seuraava bussi lähti Oriveden puolelta. Ajatus oli aika ex-tempore ja se toteutettiin (ainakin minun osaltani) juuri sen mielipuolisuuden takia. Oikeastaan ei siinä ollut mitään hullua, kun nyt tarkemmin ajattelee, mutta hullua meidän mielestämme. Ja kerran sitä eletään, eikös?
By the way, melkein tehtiin MINUN kahdesta valkoisesta paidasta leikkaa liimaa-tekniikalla (ja okei, tussin kanssa myös) suomenlippuja, mutta se idea vaan vähän jäi. Ja totta kai tuli luettua myös Iltasanomien ja Iltalehden ”muutaman” sivun pituiset artikkelit. Ja Heli meinasi napata mukaan Iltasanomien MIKAEL GRANLUND-NAAMARIN, mutta ei se sitten (jostain hyvin jännästä syystä) irronnut siitä lehdestä.
Kuljimme siis 15.05 bussilla kohti Tamperetta. Alkumatka sujui lähinnä hämmästellessä sitä, että me todella aioimme tehdä sen. Matkaan kului aikaa noin 45 minuuttia ja Tampereella vaihdettiin bussia. Pysähdyspaikat olivat Valkeakoski, Hämeenlinna, Riihimäki ja Helsinki. Reilut kolme tuntia pelkkää istumista, nauramista ja puhumista.
Päädyttiin Kamppiin, josta jatkettiin kohti toria vähän harhaillen. Ihmismassa oli valtava, se näyttää, tuntuu, tuoksuu, maistuu ja kuulostaa vielä paremmalta paikan päällä. Uskomatonta oli harhailla väkijoukossa, jossa saattoi hukata seurueensa ellei ollut varuillaan. Siellä oltiin, harhailtiin väkijoukossa, kunnes Lilli katosi omille teilleen ja me kolme lähdimme harhailemaan muuallekin ympäristöön.
Nähtiin Leijonat ekan kerran.
Onnen kauppaa se harhailu. Osuttiin nimittäin juuri sille pätkälle, jota pitkin Suomen jellonien bussi kulki. Tuskin tarvitsee edes mainita, että kuvia otettiin ja oltiin todella iloisia. Välimatkaa pelaajiin oli säkällä neljä metriä! Sillä sitten leijutaan vielä pitkän aikaa… Tunnistin yhden (Mikko Koivu), Reija ei myöntänyt tunnistaneensa ja Heli the jääkiekkonippelitieto tunnisti kaikki, jotka nähtiin (sietää tunnistaakin, ei se ole fanittanut Suomea kun vuodesta ’94...).
Huomaa Mikko Koivu!
Mentiin vielä takaisin torille, nauttimaan tunnelmasta ja mahtavasta tungoksesta. No jaa, oli siellä skreenikin, jota porukan pienin ei spotannut. Ja pakko sanoa että sen verran lyhyitä oltiin, ettei juuri mitään nähty, paitsi laulu ”Sankarit” ja ”Ihanaa Leijonat ihanaa” ja tietysti ilotulitus, joka pamahti kaksi metriä takaviistossa vasemmalla. Lähdettiin kulkemaan sen jälkeen kohti Kamppia kymmenen aikoihin, massan mukana.
Lähdettiin 21.45 bussilla kohti Tamperetta, matka poikkesi Helsinki-Vantaan lentokentällä, Hämeenlinnassa ja Valkeakoskella. Saavuimme vähän yli keskiyön aikoihin Tampereen bussiasemalle, jossa totesimme seuraavan bussin Orivedelle lähtevän 6.05…
Joten kävelimme juna-asemalle. Ja meille kävi niinkin ihanasti, että seuraava juna lähtee 6.35. Kello näytti jo yhtä, kun juna-asema, jolla olimme istuskelleet ja miettineet, mitä tehdä, suljettiin ja suunnittelimme menevämme Kalevan ABC:lle istuskelemaan. Huomasimme kuitenkin ulkona takseja ja päätimme (huom., jälleen ex-tempore) kysellä hintoja Orivedelle.
………..Tampereelta Orivedelle siis taksissa, kaikki väsyneinä ja nukahtamispisteessä. Puhuttiin matkalla muutaman sanan verran, mutta muuten ihan hiljaa. Orivedellä jäimme pizzerian kohdalle ja tallustimme päivään tyytyväisinä takaisin todellisuuteen. Koko matka kului hämmentyneesti epäuskoisena toisillemme puhellen ja Opistolle päästyä suoraa tietä nukkumaan, eihän se kello ollut kuin vähän yli kaksi yöllä. Lilli tuli perästä Opistolle vasta seuraavana päivänä, juhlittuaan selvästi meitä rankemmin.
Ja nautimmeko matkasta? Yhtä paljon kuin hullut polkasta!
-Hanna
Peeäs: kuvia piti ottaa enemmän mutta... me vaan... se jotenkin... jäi. (Selittämisen makua)
(Tähän alkuun tällainen viime viikonlopulta peräisin oleva kuva, kun oli kivan lämmintä; tää on meidän takapiha!)
Heippa vaan minunkin puolestani! Tämän tutorin nimi on Minerva, nimestä saa väännellä mitä tahtoo (ainakin melkein), mutta liikeri -nimikettäkin ovat nuo jotkut käyttäneet (niille jotka eivät tiedä: liikeri = naarastiikerin ja urosleijonan aikaansaama pentu, syötään suloisia, maailman isoimpia kisupetoja). Minun vastuullani (...) on kirjoittajalukion foorumi, tosi upea ja mahtava, kaikki sinne siis!
No mutta, itse asiaan!
Minun tarkoituksenani oli tehdä postaus Opiston viikonlopusta, sillä vietän täällä kaikki viikonloput. Yleensä meitä ykkösiä jää tänne kolme tai neljä, minä, Kaisa (tutori!), Sapuska (epätutori) sekä Hanna (tutori!). Viikonloput ovat yleensä hyvin kehittäviä ja tuota, laadukkaita... Puhumme sivistyneesti yhteiskunnallisista asioista ja keskustelemme kirjallisuudesta, luemme mytologiaa ja historiaa pohtien samalla kuka olisi sopiva pääministeri Suomelle.
... Tai sitten lagitamme viikon sähellykset pois, kenties harrastamme pientä painia sekä tietenkin dataamme! Koko perjantai menee odottaessa koulun jälkeen alkavia laneja! Lanit ovat viikonlopun kohokohta - kohokohta, joka jatkuu sinne sunnuntai-iltaan saakka.
Lauantaisin kuitenkin minä sekä Kaisa (asutaan muuten molemmat legendaarisessa solussa!) olemme töissä mahtavalla Leenan grillillä (myös ensi syksynä, tervetuloa siis vain, kun alkaa tehdä mieli suussa sulavia (...) ranskalaisia, hampurilaisia, lihapiirakkaa tai jotain muuta vastavaa).
Lauantait menevät aamuyhdestätoista iltayhdeksään siis grillillä, ja yleensä mukaan raahautuu jossain kohtaa myös Sapuska, joka meitä ah, niin ihastuttavalla sarkasmillaan viihdyttää.
Minä vasemmalla, Kaisa oikealla.
Joskus Opistolla on viikonloppukursseja, silloin on Opisto täynnä väkeä, mutta tänne alas nurkkasoluun eivät turhat äänet kuulu.
Viikonloppuisinhan me emme ruokaa saa (nyyh!), vaan meidän täytyy itse kehitellä jotain. Joskus Kaisa jaksaa tehdä niinkin hienoja väkerrelmiä kuin kasvispaistosjotainmönjää -juttua, lihapullia, makaronia tai jotain muuta hienoa, minä taas puolestani olen herkutellut tonnikalavoileivillä, kalapuikoilla, pitsalla, joskus jopa purkkihernekeitolla...
Eikä tietenkään sovi unohtaa niitä viikonloppuja, kun juhlistetaan jonkun synttäreitä! Olemme nyt "leiponeet" opistokakku -nimellä tunnettuja kyhäelmiä, joista yksi muka aiheutti ruokamyrkytyksenkin.
Viikonloput Opistolla ovat useimmiten rauhallisia ja, no, lössöjä. Perjantai-illat menevät mukavasti dataillessa, lauantait grillillä ja sunnuntait odottaessa että muut löytävät tänne takaisin.
Tulee pestyä pyykkiä, käytyä kaupassa, joskus oikeasti kouluhommia tehtyä, koeviikoilla luettua ja niin edelleen.
Viikonlopuista saa tehtyä hauskoja ja riehakkaitakin, mutta jos toisin tahtoo, niin myös rauhallisia kirjoitteluaikoja.
Joo, eiköhän tämä ollut tässä. Ah, tämän tekstin jälkeen todellakin tahdotte tänne, vai mitä! Seuraavana teille taitaa tarinoida Kaisa, sitä siis odotellessa.
Hej myös minun puolestani, nimeni on Matleena mutta saa sitä lyhentää. Opistolla olen Matte tai Matsu -paitsi psykanopettajalle joka sanoo Mattis-, ja olen rivitutor. Mulla siis ei ole mitään hienoa vastuualuetta, toisin kuin esim. Lotalla (ks. edellinen postaus.)
Koska me ollaan aktiivinen tutorryhmä, tää blogi päivittyy jo nyt (ja tätä seuraava postaus lienee myös vuorossa aika pian koska Minervalla on kerrottavaa), aiheena Kirjoittajalukion Hieno Ja Mahtava Kevätretki TAMPEREELLE! Oriveden ja Tampereen välissä on 40 kilometriä, ei kauhean kauas päästy. Viime vuonna kävivät kuulemma Helsingissä.
Eli siis, halukkaat ykköset ja kakkoset saattoivat ilmoittautua teatteri- ja museomatkalle, joka sitten oli eilen keskiviikkona. Tarkoituksena oli ensin mennä katsomaan Anna Tuorin (vuoden nuori taiteilija) näyttely ja sitten Tampereen Työväen Teatteriin Lämminveriset-näytelmään. No, Tuorin näyttely oli jo lopetettu, joten päädyimme Vapriikkiin ja sitten TTT:lle. Vapriikki on Tampereella sellainen museokeskus missä on mm. lelu- ja lätkämuseo ja joitain vaihtuvia näyttelyitä.
Anyway, tämä upeasti organisoitu retki kuitenkin sujui oikein hyvin, museo oli kiva ja Hesburgerin ruokakin hyvää. (saankohan mä mainostaa kyseistä ketjua tässä?) Ennen teatterinäytöksen alkua saimme opastetun kierroksen teatterin "backstagelle", eli kiersimme lavasteita ja sen sellaista vahtimestarin opastuksella. Työntekijöillä on siellä samanlainen täkysysteemi kuin opistolla!
Toi oli sellanen ruletti ja me sitten päätettiin pyöräyttää sitä kun vieressä oli opastettu ryhmä ja laitehan alkoi laulaa jotain humppaa, hävetti.
(joo en osannu kääntää tota kuvaa. Siinä ollaan kuitenkin Lotta ja minä!)
Tänään oli hämmentävä filosofiantunti. Meillä piti olla kaksoistunti, mutta opettaja ilmoitti ensimmäisen tunnin lopussa, että hän jakaa tästä meille uudet kirjansa ja lukekaapa niitä vähän ja kommentoikaa, korvaa toisen tunnin. Palautus tämän KURSSIN lopussa :--D ei paha.
Heeippa, olen Lotta ja meidän uuden tutorarmeijan ihka uusi blogivastaava! Me ollaan päätetty herättää tää blogi henkiin ja tässä lähiaikoina alkaakin tulla postauksia opistoelämästä. Blogi tulee saamaan ton uuden kuvan lisäks erilaisen taustan ainakin (jonka valitsen heti kun jaksan mennä datisluokkaan. Oon ahkera, palvokaa mua!)
Rehtorimme Leena Malmberg kävi perjantaina kiskomassa mua hihasta ja patistamassa tekemään tänne oikein hienon miksi kirjoittajalukioon postauksen ja olenkin (muiden tutoreiden eli Matleenan, Helin, Hannan, Susannan, Essin, Reetan, Minervan ja Kaisan avustuksella) tehnyt viisiosaisen listan, miksi pitäisi hakea juuri tänne!
MIKSI KIRJOITTAJALUKIOON?
1. Ystävät
Opistolla on helppo saada ystäviä, koska kaikki asuvat saman käytävän (melkein) varrella. Lukion aloittaessa ei ole paineita, että olisi jo kuppikuntia, sillä kaikki tulevat kukin omalta paikkakunnaltaan. Näin voi myös halutessaan "aloittaa alusta". Jokainen voi olla oma itsensä ja tulla silti hyväksytyksi. Ilmapiiri on ihan omaa luokkaansa, sillä opistolle yleensä tulee mitä persoonallisempia ihmisiä (ja tämä on nimenomaan hyvä asia!)
2. Kirjoittajaohjelmat
Tämänhän vuoksi kaikki tänne hakevat, eikö niin? Kirjoittajaohjelmat ovat tosi inspiroivia ja tunneilla on hauskaa. Luokkakavereiltaan saa palautetta ja on myös mahdollisuus saada palautetta yksityisesti esimerkiksi joltain runoilijalta jne. joita koulussamme vierailee.Opiston omilla sivuilla on kattavasti tietoa kirjoittajaohjelmista, joten mitäpä niistä enempää selittämään (:
3. Itsenäisyys
Sisäoppilaitokseen muuttaminen on ehkä helpoin tapa ottaa ensimmäinen askel "aikuisuuteen ja itsenäisyyteen". Meistä pidetään hyvää huolta, ei tarvitse maksaa mitään sähkö- tai vesilaskuja, mutta olemme kuitenkin vastuussa itse esim. nukkumaanmenosta ja iltapalojen hankkimisesta.
4. Ruoka
Opistolla saa ruokaa kolme kertaa päivässä ja aamiaissämpylöitä alkaa odottamaan jo illalla. Ruokaa ei tarvitse laittaa itse, mutta jotta keittäjätädit pysyvät hyvällä tuulella, pitää muistaa täkyttää (=lätkäistä sellainen harmaa möykky koneeseen ja painaa, mikä ruoka on kyseessä). Iltapalat pitää kyllä hankkia itse, mutta parasta kaikessa: Opistolla saa jälkiruokaa kerran viikossa!
5. Vapaa-aika
Orivedellä on kivoja maisemia ja lenkkireittejä, salille pääsee ilmaiseksi ja uimahalli on ihan vieressä. Koska luokkakaverit asuvat samassa rakennuksessa, seurasta ei ole puutetta ja juttu on aina tasokasta! Lisäksi aamulla vapaa-aikansa voi kuluttaa nukkumiseen bussilla kulkemisen sijaan, kun luokkaan matka kestää keskimäärin kolme minuuttia.
Ja haut on siis käynnissä nyt, että hakemuksia tuleen ;)
Yksinkertaisimmin haet käyttämällä nettisivullamme olevaa hakulomaketta, jonne täytät peruskoulun kurssien viimeisimmät numerot ja kopioit näytetekstisi sille varattuun tilaan. Halutessasi myös posti toimittaa hakulomakkeesi perille.
Voit hakea myös toiselle vuosikurssille. Tällöin olisi suotavaa, että sinulla olisi suoritettuina ainakin kolme lyhyen tai viisi pitkän matematiikan kurssia sekä kolme englannin ja kaksi ruotsin kurssia. Toki nämäkin voi suorittaa opiskelun kuluessa. Aina voit soittaa ja kysyä.
Tutor-kurssi alkoi eilen tämän vuoden ykkösillä. Tutorit koulutetaan ottamaan vastaan uudet oppilaat ensi syksynä. Siihen asti vanhat tutorit vastaavat kysymyksiisi tarvittaessa osoitteessa tuutorit (miuku) kvs.fi.
Opistolla voi aina vierailla ja tutustua kirjoittajalukioon. Tervetuloa tutustumaan. Soita niin katsotaan yhdessä sopiva aika tutustumiseen.
Kirjoittajalukioon voi tutustua etukäteen milloin vain. Soita 0207511544 niin järjestämme sinulle tutustumiskierroksen ja esittelyn.
Kirjoittajalukioon haetaan suoraan.Erillishaku alkaa keväällä 1.4. ja päättyy 10.6. Hakulomake on nettisivulla. Katso sieltä hakemisesta myös tarkemmin www.kirjoittajalukio.fi
