Moikka!

Me tuutorit odotamme jo innolla sitä kun uudet pikkuotukset syksyllä saapuvat Opistolle. Olemme parin viime viikon aikana istuskelleet aulassa tervehtimässä ensimmäisiä haastatteluun tulleita.

Me kaksi, Teea ja Laura, olemme nauttineet viime viikkojen vaihtelevasta säästä sekä sisätiloissa että Opiston inspiroivalla pihamaalla. Vaikka pian alkaa kesäloma, vielä on edessä kokeita ja lyriikan kirjoittajaohjelmaa. Keskiviikkona suurin osa ykkösluokasta lähtee mukavalle mökkireissulle yhdeksi yöksi Einon tuvalle. Perjantaina on kevätjuhla ja sen jälkeen onkin aika hyvästellä kaverit kesän ajaksi.

Tässä kevään aikana olemme suunnitelleet kaikkea mukavaa kivaa tulevien ykkösten iloksi. Enää yksi tuutortapaaminen on jäljellä ennen kesää, ja syksyn suunnitelmat alkavat jo näyttää melko selkeiltä.

Seuraavaa lukuvuotta odotellen,
tuutorit Teea ja Laura

PS. Käy ihmeessä katsomassa kirjoittajalukion nettifoorumia! Vaikka foorumi onkin aika alussa, siellä voi esittää kysymyksiä ja keskustella mm. tuutoreiden kanssa.

Tuutorit vuosimallia 2010 !
vasemmalta oikealle
ylhäällä: Olavi ja Hanna
keskellä: Laura, Teea, Mona, Johanna, Aino
alhaalla: Rosku ja Marjo

Arkielämän Tylypahka

Saara Soukola
kolumni "Rivien välissä" palstalla Oriveden Sanomissa 20.4.2010

Selviä kevään merkkejä on ilmassa. Paksun talvitakin saa vaihtaa kevyempään, kaduilta ovat lumet sulaneet ja linnun laulavat. Loma lähestyy, enää kaksi kuukautta lomaan, vain yksi jakso ja koeviikko pinnistettävinä. Voiton puolella ollaan ja reilusti. Tässä vaiheessa lukuvuotta onkin hyvä kerrata, mitä kaikkea uutta Opisto on tuonut elämääni.
Opisto on tiivis ja mukava yhteisö, jossa ilonsa ja surunsa joutuu väistämättä jakamaan jonkun kanssa. Alun hämmennyksen jälkeen siihen tottuu, samoin huoneen jakamiseen. Jos pitäisi valita paras asia, minkä Opisto on tuonut tullessaan, valitsisin luultavasti huonekaverini ja muut uudet ystävät. Olemme huonetoverini kanssa lähes kuin paita ja peppu. Emman kanssa on hauska viettää viikkonsa. Välillä vitsailemme ja nauramme kippurassa, mutta kun ärsyttää, on myös lupa tuulettaa.

Kotoa pois muuttaminen on myös auttanut minua itsenäistymään. Opistolla irtautuminen tapahtuu turvallisesti ja vähitellen. En ole täysin omillani, mutta opin kuitenkin huolehtimaan omista asioistani. Saan huoneen ja ateriat ilmaiseksi, joten en joudu elämään pelkillä makaroneilla. Minulla ei ole laskuja maksettavana, mutta rahankäyttöä on mietittävä, sillä matkat vievät paljon rahaa.
Kiitos jatkuvan matkustamisen, minusta on vihdoinkin tullut järkevä pakkaaja. Kyllästyttyäni valtavaan matkalaukkuuni, joka jäi aina kiinni käsinojiin bussissa, päätin, että tästä lähtien tämä tyttö selviää pelkällä repulla. Siitä lähtien olen kuljettanut mukanani vain tärkeimpiä tavaroita. Talvi on pakkaamisen kannalta hankalinta aikaa. Paksut neuleen vievät lähes kaiken tilan repusta, ja kun kaikki tarpeellinen on pakattu, saa jännittä meneekö vetoketju enää kiinni. Kelien lämmetessä vaatteetkin ohenevat ja reppuun jää joskus jopa tyhjää tilaa.
Lukuvuoden aikana olen oppinut uskomaan enemmän itseeni ja siihen, että oikeasti osaan. Tästä suuri kiitos kuuluu opettajille, jotka jaksavat olla aina kannustavia ja tukevat oppimista parhaansa mukaan. Pienen koulun etu on se, että opettajat ja oppilaat tuntevat toisensa paremmin kuin isossa lukiossa. Opettaja voi neuvoa oppilasta henkilökohtaisemmin, kun tietää mihin tämä mahdollisesti tähtää tulevaisuudessa.
Kirjoittajaohjelmista olen saanut paljon eväitä omaan kirjoittamiseeni. Vaikka minulla on vielä paljon varaa kehittyä, olen varmempi omista teksteistäni. Tärkein kirjoittamiseen liittyvä oppi, jonka olen Opistolla saanut, on se, että tekstin ei tarvitse heti onnistua. Monet asettuvat oikealle uralle vasta toisen kirjoituskerran jälkeen.

Vaikka Opisto onkin ihana paikka, ei kaikki ole aina niin ruusuista. Kahden kaupungin välillä reissaaminen on joskus uuvuttavaa, toisinaan haluaisin vain jäädä kotiin nukkumaan. Ystäviä näen paljon aikaisempaa harvemmin. Minä olen samassa kaupungissa vain viikonloppuisin, heillä on omat menonsa ja harrastuksensa. Ajan järjestäminen vie paljon energiaa, mutta se on myös sen arvoista. Perheen kanssa olisi mukava viettää aikaa enemmän, mutta toisaalta Opiston ansioista tulen paremmin toimeen vanhempieni kanssa. Vähäistä aikaa ei jaksa enää käyttää riitelyyn.
Loppujen lopuksi olen tyytyväinen siihen, että päätin lähteä opiskelemaan muualle. Opisto on kuin arkielämän Tylypahka, enkä kadu valintaani hetkeäkään.

Erisllishaku kirjoittajalukioon alkoi

Erillishaku kirjoittajalukioon alkoi 1.4. Haastattelemme hakijoita toukokuussa ja kesäkuun alussa. Haastattelukutsu tulee tekstiviestinä omaan puhelimeen ja samalla voit varmistaa varatun ajan. Vaikka olet hakenut yhteishteishaussa, voit hakea kirjoittajalukioon sen lisäksi myös erillishaussa. Ilmoitamme valinnasta hyvissä ajoin, joten voit valita itselle mieleisen opiskelupaikan ja vahvistaa sen vaaditussa ajassa.

Epävirallista ja sekalaista tietoa , myös ironista, saat eri keskusteluryhmien rönsyävistä keskusteluista hakusanalla kirjoittajalukio. Jos kaipaat "virallista" tietoa tai sinulla on kysymyksiä, voit lähettää postia kirjoittajalukio(miuku)kvs.fi. Myös tutorit vastaavat kysymyksiisi tutorit(miuku)kvs.fi. Soittaakin voit; puhelinvaihde 0207 511511 kääntää puhelun meille Muista myös nettisivut www.kirjoittajalukio.fi.

Tule tutustumaan kirjoittajalukioon ja opistoon

Kevät ja hakuaika kirjoittajalukioon lähestyy. Vierailijoita on käynyt tähän mennessä kiitettävästi. Opistoonhan voi tutustua etukäteen melkein milloin vain. Soitto etukäteen, niin lupaamme järjestää aikaa ja esitellä paikkoja ja opistoa. Meille olisi mieluisaa jos myös vanhemmat pääsisivät mukaan tutustumiskierrokselle.

Keväällä alkaa myös nykyisten ykkösten tutorkoulutus. He toimivat jatkossa tulevien opiskelijoiden tukena ja turvana. Todennäköisesti he jatkossa myös kirjoittelevat tähän blogiin ajatuksiaan ja mietteitään.

Reiässä

Laura Nipuli
Harjoitus; tehty kertovat tekstit kirjoittajaohjelmassa


Se lähestyi häntä hieman haparoiden. Neela voihkaisi ja painoi tottuneesti hennon vartalonsa vasten loukon kulunutta seinämää. Adrenaliini virtasi naisen suonissa. Hän odotti. Se oli aina kaikkein pahinta, kaikkein kiduttavinta. Odotus. Epävarmuus.
Paksu, metallinen avain työntyi lukkopesään rikkoen hiljaisuuden. Kitisevä ääni oli korville lähes sietämätön. Nirrrks. Kääntyessään se päästi hiljaisen naksahduksen. Neela pidätti hengitystään ja veti vatsansa sisään. Aika tuntui ikuisuudelta. Hän seurasi katseellaan, kuinka ruosteenruskea varsi lipui hitaasti hänen ohitseen.
Hiljaa huokaisten Neela antoi itsensä rentoutua. Hänen jalkansa tärisivät hienoisesti ja hän otti muutaman varovaisen askeleen kohti avaimenreikää. Ei ketään, ainoastaan viileä tuulenvire, joka sai hänet hytisemään puhaltaessaan taloa kohti järven suunnalta. Neela istuutui kovalle pinnalle, risti jalkansa ja tuijotti ulos. Edes se ainoa näkymä, joka hänelle näinä päivinä avautui, ei tuonut hänelle lohtua.
Neela muisti elävästi hetken, jolloin hän tuli kiskaistuksi avaimenreikään. Kirjaimellisesti kiskaistuksi. Kuin joku olisi ensin vetänyt nopeasti maton hänen jalkojensa alta, upottanut koukun hänen ihonsa läpi ja ripustanut sen hänen selkärankaansa. Puistatus kulki naisen kehon läpi kun hän vain ajattelikin kokemaansa kipua. Yksi nykäisy, ja hän heräsi kerälle käpertyneenä pienestä avaimenreiästä. Peloissaan, ymmällään. Yksin.
Antaessaan ajatustensa vaeltaa Neelan silmät katsoivat tyhjinä eteenpäin. Astraalimatkat. Kehostaan irti leijuminen, taivaallisen kevyt olo. Kuin olisi liikkunut vaaleanpunaisella pilvenhattaralla läpi pintojen. Ne olivat aluksi olleet pelkkiä kokeiluja. Hauskanpitoa tavallisen arjen keskellä öisin, kun kukaan ei ollut näkemässä. Katumuksen aallot kuohuivat hiljakseen hänen sisällään. Henkimaailmaan sekaantuminen oli väärin, Neela ajatteli. Väärin. Väärin.
Hänen henkiparkansa oli harhaillut hyvin pitkällä, kenties jossain päin Etelä-Amerikkaa. Raja oli selvästi ylitetty. Hänen sieluaan ja ruumistaan yhdistänyt ohut hopealanka oli näyttänyt entistä hauraammalta, mutta hän oli silti jatkanut. Sentti sentiltä se oli venynyt äärimmilleen. Naps. Neela saattoi edelleen kuvitella sen onton tyhjyyden tunteen, joka täytti hänen mielensä langan antaessa periksi. Hänen astraaliprojektionsa ei ollut näyttänyt enää edes entiseltä kalpealta varjolta ruumiistaan. Se oli vahvistunut pelottavan voimakkaasti.
Hänelle oli tullut kiire palata takaisin. Kiitäessään halki ilman hän oli ollut vain muutaman sentin maanpinnan yläpuolella, lähestulkoon aistien kaiken jalkapohjiensa alla.
Kuivan heinän, joka niitä olisi kutittanut jos hän olisi ollut kiinteä. Hiekan, joka olisi pyyhkäistessään hänen alitseen tuntunut karkealta. Meret, joiden korkeat aallot paiskoivat hänen yläruumiinsa lävitse, mutta jonka suolaisen maun hän saattoi melkein maistaa.
Joku oli ryöstänyt hänen ruumiinsa. Hänen sielunsa ei ollut tavoittanut katkaistua yhteyttä ajoissa. Osa hänen muistikuvistaan oli harmaita, juuri ja juuri nähtävissä. Kiire, kipu, kiskaisu.
Löytäessään itsensä hän oli kuvitellut olevansa yhä astraalimuodossaan, ainoastaan henki tuntematta mitään. Mutta hänen sydämensä oli lyönyt kerran, toisen, kolmannen. Hänen keuhkonsa olivat vaatineet happea henkäisy henkäisyltä enemmän. Hänen selkäänsä oli särkenyt lukkopesän kovalla pinnalla vietettyjen tuntien jälkeen. Hän oli miniatyyriklooni omasta itsestään.
Terävä kolahdus keskeytti Neelan ajatusten virran. Hän säpsähti ja hypähti vaistomaisesti ylös painautuen jälleen seinää vasten. Ovi aukesi naristen sisältäpäin taloa. Ei avainta. Neela pyöräytti silmiään päivitellessään mielessään sitä, kuinka hänestä oli tullut niin vainoharhainen. Ollessaan vankina avaimenreiässä hänen vaistonsa olivat vahvistuneet, mutta hän oli menettänyt ajantajunsa täysin. Hän ei ollut syönyt, hän ei ollut juonut. Kaikki hänen fyysiset tarpeensa tuntuivat menettäneen merkityksensä.
Enää ainoastaan alati uhkaava avain oli ainoa asia, joka tarkoitti mitään. Sitä oli pakoiltava. Hän oli jatkuvassa valmiustilassa varuillaan kaikesta. Neela ei tiennyt oliko kyse elämästä vai kuolemasta. Mitä tapahtuisi, jos avain jonakin hetkenä painaisi hänet mukanaan syvälle lukkopesään? Musertaisi hänen luunsa, lävistäisi hänen vatsansa kuin tylppä peitsi?
Tunnista toiseen ja päivästä päivään hän eli alituisessa epätietoisuudessa. Jos hän ei herännyt ovea lähestyviin raskaisiin askeliin, häntä värisyttivät oikukkaat luonnonolot. Neela ei edelleenkään kärsinyt nälästä tai janosta, vaikka kaihoten ajatteli sitä, miltä tuntuisi jälleen maistaa. Ruosteen haju leijaili hänen sieraimissaan jatkuvana, ja ainoa mitä hän enää tunsi ohuella ihollaan, oli kylmä ja metallinen kosketus.

Hakemisesta

Maaliskuu herätti linnut laulamaan

Kirjoittajalukion erillishaku alkaa 1.4. yhteishaun päätyttyä  ja jatkuu kesäkuulle 15.6. asti. Voit katsoa hakuohjeita netissä  www.kirjoittajalukio.fi. Sieltä löydät myös sähköisen hakulomakkeen. Täytä lomake viimeisilla numeroillasi ja kirjoita tai todennäköisesti  "leikkaa ja liimaa" teksturilla tehty näyteteksti sille varattuun kenttään. Kenttä venyy kyllä, älä pelkää laittaa sinne pidempääkin tekstiä. Tekstin ei tarvitse olla hirveän pitkä noin 4-6 sivua maksimissaan.

Todistuksen ja näytetekstin perusteella kutsumme sinut haastatteluun Orivedelle toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa tekstiviestillä. Haastattelun jälkeen tai samalla voit ihmetellä  ja kuulostella opistoa  ja katsella kampusaluetta ja paikkoja.