Yksin tungoksessa

Marjo Alste
Harjoitus; tehty kertovat tekstit kirjoittajaohjelmassa


Syystuuli ulvoi ulkona ja kiidätti vaahteranlehtiä ympäri pihaa. Lehdet tanssivat tuulessa kuin ihmiset pienessä humalassa kesän juhannuskarkeloissa; ne kieppuivat pitkin pihatietä hurjaa vauhtia, kohoten aina välillä korkeuksiin voidakseen sitten mätkähtää takaisin maahan. Omakotitalon ikkunoissa paloivat valot valkeiden, sydänkuvioisten verhojen takana, ja aina välillä verhojen takaa erottuivat huoneessa kävelevien ihmisten varjot: toinen pitkä ja vankkarakenteinen, toinen heiveröisempi.
Ulkona oli kolea sää, mutta tunnelma sisälläkään ei ollut sen lämpimämpi. Nainen käveli ympäri valkoisten räsymattojen peittämää olohuonetta ja huitoi käsillään vauhkona. Television visailujuontaja koitti kaikin keinoin houkutella kilpailijaa jatkamaan kisaa.
- Sä et vaan voi mennä ja jättää lapsiasi, nainen huusi kimeällä, vihan kyllästämällä äänellä. Nainen seisoi kädet lanteillaan tuolissa istuvan miehen edessä ja hänen silmänsä kipunoivat.
- Niinkö, ja säkö mua estäisit? mies kysyi kyllästyneellä äänellä. –Mä olen aikuinen ja saan tehdä mitä haluan, hän karjui ja kumosi loputkin oluet suuresta, puolen litran tuopistaan alas. Nainen tuntui nyt menettävän hermonsa lopullisesti ja alkoi sättiä miestä kaikilla mahdollisilla keksimillään haukkumasanoilla. Naisen vaaleat hiukset olivat sotkuiset ja silmänaluset ripsivärissä, joka oli levinnyt naisen vuodattamien kyynelten takia.
- Sä olet vain yksi säälittävä paska, joka ei osaa tehdä mitään oikein! nainen kiljui, nappasi sohvalta tyynyn ja heitti sen miestä päin. Miehen silmät välähtivät; tilanne alkoi ärsyttää häntä jatkuvasti yhä enemmän ja enemmän.

Sinisiin tapetteihin heijastui kuunvalo, joka sai tapeteissa olevien tähtien kuvat hehkumaan. Suuri nallekarhu huoneen nurkassa näytti aavemaiselta. Pieni tyttö istui sängyssään, polvet vatsaan kiinni vedettyinä ja kädet ympärillään, kuin tyttö olisi halannut itseään. Ruskeiden kiharoiden kehystämät kasvot olivat pelokkaat. Tyttöä pelotti, mutta hän ei uskaltanut mennä olohuoneeseen – ties vaikka äiti tai isä suuttuisivat. Äiti oli sanonut, että silloin kun isä oli huonolla tuulella, olisi hänen parasta pysyä huoneessaan poissa tieltä. Samassa olohuoneesta kuului kauhea rysähdys ja sen jälkeen isän lahjakasta kiroamista. Tyttö ei voinut enää vain istua paikallaan, vaan heilautti jalkansa sängynlaidan yli ja kirmasi olohuoneeseen. Tyttö pysähtyi olohuoneen ovelle ja tarkasteli näkymää: äiti seisoi selkä seinää vasten punaisen sohvan vieressä ja isä makasi lattialla silmät kiinni, lasinsirpaleiden ja pöydänjalkojen keskellä.
- Isä, isä, oletko sä kunnossa? tyttö kiljaisi ja ryntäsi isänsä luokse yöpaitulin helma hulmuten. Hän polvistui isänsä viereen lasinsirpaleiden joukkoon ja painoi pienen kämmenensä isän poskelle. Isä avasi silmänsä ja katseli hetken pikkutyttöään, mutta nousi sitten äkisti ylös. Tyttö keikahti istualleen lattialle ja irvisti kivusta, kun lasinpalanen raapaisi hänen reittään.
- Pauliina, äiti kiljaisi ja ryntäsi huoneen poikki tytön luokse. Hän nosti tytön käsivarsilleen ja halasi Pauliinaa lujasti. Sitten hän laski tytön sohvalle ja kiepsahti ympäri kohdaten miehensä humalaisen katseen. Pauliina katseli peloissaan vanhempiaan.
- Miten sä voit tehdä jotain tuollaista? Katsoisit vähän miten toikkaroit, mieti miten Pauliinalle olisi voinut käydä, nainen huusi. Pelon yhä kasvaessa tyttö nosti kädet korvilleen ja alkoi laulaa.
- Yksi pieni elefantti marssi näin, aurinkoista tietä eteenpäin. Mutta koska matka oli hauska niin, pyysi hän mukaan yhden kaverin, tyttö lauloi heleällä äänellä.
- Katso nyt miten peloissaan raukka on, nainen huusi. Mies katsahti Pauliinaa, joka kyyhötti sohvannurkassa yksin kädet yhä korvillaan, laulamisen kuitenkin lopettaneena. Mies ojensi kätensä kohti tyttöä. – Tule tänne, isin pikku tyttö, mies sanoi hellästi mutta tyttö istui yhä sohvalla eikä tehnyt elettäkään liikkuakseen. Nainen katsoi mieheensä voitonriemuisena.
- Siinäs näit, Pauliinakaan ei rakasta sua vaan päinvastoin, pelkää sua, hän sanoi vahingoniloisena. Mies vilkaisi vaimoaan ja raivostui tämän voitonriemuisesta katseesta. Samassa miehen käsi kohosi raivokkaana ilmaan. Hetken se keräsi vauhtia, ja osui sitten suurella voimalla naisen vasempaan poskeen. Nainen valahti iskun voimasta maahan ja vaikeroi hiljaa. Parkaisten Pauliina syöksyi äitinsä luokse ja polvistui tämän viereen. Mies katseli hetken maassa makaavaa vaimoaan ja tämän vieressä istuvaa tytärtään, kääntyi sitten kannoillaan ja marssi eteiseen. Haparoivin käsin mies sovitti kengät jalkaansa, avasi ulko-oven ja ryntäsi ulos ovesta, jättäen sen sepposen selälleen.
Pauliina istui yhä äitinsä vieressä, kun tämä koitti nousta ylös lattialta. Naisen onnistui nousta istumaan ja hän nykäisi tyttärensä tiukkaan syleilyyn. Veri naisen etuhampaan lävistämästä huulesta valui Pauliinan paidalle tahrien sen kokonaan, mutta kumpikaan ei sitä huomannut vaan äiti ja tytär puristivat toisiaan lujasti, kyynelten valuessa molempien poskille. Kylmä tuuli puhalsi huoneeseen ja avoin ulko-ovi paukutti seinään epävireistä, lohdutonta sävelmää. Vaahteranlehdet tanssivat yhä pihatiellä. Yksinäinen vaahteranlehti erosi kaltaisistaan nopealla pyrähdyksellä. Hiljalleen se lähti leijailemaan tuulen mukana kohti maata. Maahan päästyään se jäi makaamaan paikoilleen lopen uupuneena, yksin.